Juu että näin. Torstai, ja Eemelistä ei pihaustakaan... Nyt alkaa jo vähän nakertaa, mut no ehkä se tästä vielä iloks muuttuu! Toivottavasti ainakin, ja jos ei ni sitte ei. Sitten kehitetään uudet pelikuviot! Alkaa jo vähän oikeesti ihmetyttää, et mikä ihme siinä on että sitä onnistuu valkkaamaan aina jotenki jollain tavalla väärät miehet piiritykseet. Tai no sanotaanko näin että me ihastutaan aina vääriin miehiin. Mulla on aina miehissä ollu jotain vikaa niinku aikasemmin ollaankin käyty läpi, ja ne on kaikki ollu helkkarin vaikeita tapauksia. Kukaan ei oikeesti haluu mitään vakavaa, et kuhan paneskellaan vaan sillon tällön.. Mä oon miettiny sitäkin, että onkohan se jollain tavalla ihan loogistakin, että mitä saavuttamattomampi niin sitä parempi. Kun tietää ettei se toinen halua mitään seurustelua, niin siihen on turvallista ihastua. Se on helpompi haaveilla kaikesta, kun tietää ettei siitä kuitenkaan tule mitään.
Mulla on ainakin se, että kun tässä on nyt reilu kolme vuotta viipotettu sinkkuna menemään ja bailattu ihan hulluna ilman että ei tarvii huolehtii kun itestään ja se riittää että pitää ittensä kartalla. Ja toki muistaa äitille soitella sillontällön että hulttiotytär on tallessa :D Muttasiis, jos tapaa jonkun kenen kanssa voisi olla puhetta seurustelusta ja muusta vakavasta, mulla ainakin iskee nopeesti pakki päälle. Se tietäis niin hirveetä muutosta tähän itsenäiseen elämään että mä en tiedä kestäisinkö mä sitä! Esim. Tapaus nimeltä Markus, hän puhu muutaman viikon tapailun jälkeen jo sitä miten hän haluaa asettua aloilleen ja perustaa perheen, hankkia lapsia ja kaikkea omakotitalosta farmariin ja koiraan kaikki siltä väliltä ja naimisiinkin vielä. Vähemmästäkin alkaa tällasta sinkkuuteen tottunutta itsenäistä naikkosta ahistamaan, että ei helkkari, en mä ole tommoseen vielä valmis. Mä olen vasta 22, en mä halua vielä asettua! Mä haluan pitää hauskaa, bilettää aamuyöhön asti ja kreisibailata aina kun on tilaisuus. En mä halua vielä alkaa leikkimään mitään vitun aikuista parisuhdetta.
Siks toisekseen, mä olen niin tottunut elämään ja olemaan yksin ja itsekseni, että se on aikamoinen tilanne jos täytyy alkaa koittaa tähän maahan missä MINÄ seison omilla jaloillani, niin alkaa mahduttaa jotain kaveria, jolle mun pitää olla tilivelvollinen suurinpiirtein kaikesta mitä mä teen ja missä mä meen. Pitäis raivata aikaa kalenterista yhdessä olemiseen ja parisuhteen luomiseen. Perhepäivällisille ja mulle kissanristiäisille..Joo, hiljaseks vetää. Sen takia se on turvallista haluta jotain mitä tietää ettei voi kokonaan itselleen saada. Voi saada palasia ja hetkiä sieltä täältä, sekin riittää suurimpaan läheisyydenkaipuuseen. Mutta se, ettei tarvi omistautua toiselle 110 % helpottaa sitä tilannetta. Vaikkakin monesti kun mä itse ihastun juurikin näihin tapauksiin, niin tottakai haluaisin niistä miehistä enemmän kun satunnaista viikonloppupanoa, mutta mä tyydyn siihen. Se on helpompaa jotenkin. Ainakin toistaseks. Just Markus olis ollu sellanen kellä olis ollu tosi hyvät edellytykset siihen että sen kanssa olis oikeesti voinu rakentaa tosi vakavaa ja oikeesti aikuista suhdetta, mutta se ei sytyttäny mua yhtään sillä tavalla. Liian helppo, liian tarjolla ja en todellakaan olis osannu nähdä itteeni sen kanssa kymmenen vuoden päästä työntelemässä mitään lastenrattaita Prismassa.. Huh!
Kivahan se on että on jotain sutinaa, ja omalla tavalla haaveilee siitä et olis oikeesti se joku kenen kainaloon nukahtaa ja herätä toisen vierestä aamulla. Mutta jotenki se tuntuu vaan niin mahdottomalta, kun toisaalta haluaa ja toisaalta ei. Kamalan vaikee tilanne, koita tässä nyt sitte päätyä johonkin ratkasuun :D Kun Eemelin kanssa mä oikeesti voisin nähdäkin sellasta vakavampaa sutinaa. Ja ehkä seurusteluakin, mä luulen että meillä synkkais sellaset jutut hyvin yhteen kun molemmat haluu vielä olla ja elää, niin kumpikaan ei välttämättä sitois toista liikaa... Tai mistä sitä tietää. Koita sitten ottaa selvää kun herralla on taas pakki päällä! Mä haluisin oikeesti jutella senkanssa ja tietää mitä se meinaa ja mitä se haluaa, mutta en mä halua olla se kuka kokoajan pommittaa viesteillä perään... Pöh, no aika näyttää! Taas liikaa päänvaivaa. Vittu. Koita tässä sitte olla :D
-Krista
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti