Mulla on teille oikea selitys siitä, miksen ole kirjoitellut kuulumisia hetkeen; olin nimittäin vajaan viikon sairaalassa, ja siellähän ei tietenkään mokkula toiminut. Tätä ennen makasin kotosalla kipeenä kippurassa, eikä tää blogi ollut ihan ensimmäisenä mielessä. Nyt olen kuitenkin tehnyt comebackin!
Maanantaina vaihdoin siis vaaleenpunaset pyjamat omiin niin kivan tuntuisiin vaatteisiin ja suuntasin takaisin normaaliin maailmaan. Ja tottakai illalla baariin!
Olin yllättäen ihan tukka jumissa, kun viime tenuttelusta nyt oli hetki aikaa. Uskalsin eilen katsoa tilin saldon ja ihan hirmu helposti oon saanu itseni nesteytettyä reippaalla satasella. Hups.
Noniin, viime aikoina olen pariin otteeseen tavannut baarissa entisen työkaverini, mua muutaman vuoden vanhemman jätkän, jonka kanssa oltiin molemmat kesätyöntekijöitä eräässä raflassa sillon kun meitsi oli viistoista vuotta ja täyttä angstia. Noh anyway, kyseinen tyyppi on nykyän naimisissa ja mitäkaikkea, mutta jostain käsittämättömästä syystä hän on ottanut tavoitteekseen sabotoida mun saamiset. Ensimmäisen kerran sillon, kun kävin jättämässä klassisen heippalapun, ja nyt taas. Kyseinen mies bongaa mut baarissa, ja sen jälkeen se on siinä KOKO AJAN, Vappuna kuulin useaan otteeseen lauseen "Siis sä et todellakaan lähe täältä kenenkään kanssa jatkoille, nää on kaikki ihan täysiä luusereita", anteeksi nyt mutta mitähän se sille kuuluu? Jossain kohtaa annoin kuitenkin baarimikolle mun numeron, ja myöhemmin se soitteli, jolloin lupasin sitten pyöriä jossain keskustassa siihen saakka, että hän pääsisi pois töistä. Asia oli siis melkein pulkassa, kunnes lähdettiin pilkun jälkeen metsästämään pizzaa, tottakai tietenkin tämä entinen työkaveri sitten "sattui" samaan paikkaan ja mun jonotellessa järjesti (ja maksoi) mulle kyydin kotiin toiseen kaupunkiin. Meitsi saa pizzan käteen ja on erittäin tyytyväinen, kunnes yht'äkkiä mut tyyliin tönnetään autoon ja ilmotetaan et nää vie sut kotiin. No hei kiitos! Olihan se baarimikko sieltä sit soitellut, mut se kaatu sit siihen kun olin jo kotona. FUUUUUUUUUCK.
Miten siis sanoa nätisti entiselle ylisuojelevalle työkaverille, et hei "pidä huoli omista saamisistas"?
Toinenkin dilemma on, tietysti.
Mun exä, jonka kanssa ollaan siis hyviä kavereita, on ihan koko ajan läsnä! Siis ihan koko ajan. Se oli ihan kivaa, kun se piti musta huolta kipeenä, mut siis tää juttu alkaa kans vähän keulia. Esimerkkinä eilinen, jos ollaan sovittu, et hän käyttää mua asioilla yhen aikaan päivällä, niin miksi mä joudun potkimaan sen pihalle puol yheltä yöllä? ja aamulla ekaks tulee soittoa, et jos hän tulis siin yhen aikaan tänne ni voitais tehä lounasta? Tähdennettäköön, että olen menossa kyydillään kyllä kampaajalle, mutta se on vasta kolmelta. Ahdistaaaaaaa, mutku ei osaa sanoo mitään. PerC.
Pyh ja pah, en jaksais ressata mitään mut totakaan ei oikeen voi vaan sivuuttaa. Eiköhän tää tästä taas. Mä ainakin odotan suurella innolla kesää ja miehiä, eiku kärpäsiä tai jotain! Niin ja tähän väliin hatun nosto Kristalle, kyl se siitä vielä iloks muuttuu!
xxxx,
Veera
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti